Avainsanat: auttaminen, elämä, empaattisuus, helsinki missio, hyvinvointi, välittäminen

Mikä meihin on mennyt?

Pohdin tätä nyt hyvin yleisellä tasolla, ja tiedämmehän kaikki että suurin osa ihmisistä on ihan ok ja osaa käyttäytyä, mutta noin pääpiirteittäin niin mikä meihin on mennyt, niin aikuisiin, kuin lapsiin ja nuoriinkin? Mihin olemme kadottaneet toisen ihmisen kunnioituksen, ja eikö enää ole olemassakaan sellaista kuin hyvä käytös? Tämän kärjistetyn käsityksen saa nopeasti, kun lukee lehtiä ja artikkeleita siitä mitä maailmalla tapahtuu, ja varsinkin vanhusten kohdalla.

Miksi me aikuiset puutumme niin harvoin asioihin? Onko meistä tullut kehityksen myötä tunneköyhiä, omaan napaansa tuijottajia, jotka viis veisaavat toisten asioista? En usko, sillä ne toisten asiat kyllä jaksavat kiinnostaa meitä silloin kun on kyse konkursseista, rahavaikeuksista, avioeroista, sairauksista, pettämisistä ja jättämisistä. Eli summa summarum on se, että toisten ikäviin asioihin kyllä jaksetaan uppotua ja sukeltaa syvällekin, mutta toisten auttaminen ja hyvää tekeminen onkin sitten aivan eri juttu.

Vai onko meidän kohdallamme kyse rohkeuden puutteesta? Sillä kun puutut ja autat kaupungilla jotain vanhusta, nuorta, päihtynyttä tai muuta apua tarvitsevaa niin teet sen omana itsenä, omilla kasvoillasi. Et voi paeta kahvipöydän suomaan turvaan, et voi avautua facessa reippaasti kun sitten tosielämässä et uskalla avata suutasi ja kertoa omaa mielipidettäsi. Pelätäänkö me että sieltä tulee joku ja sakottaa meitä hyvistä teoista, puuttumisesta tai välittämisestä? Auttaa voi kun käyttää maalaisjärkeä, sillä ei sammunut ihminen silimille hypi. Kirveen kanssa heiluvaa nuorta en suosittele lähestymään juttelemalla, että anna ku mää autan. Poliisillekin voi aina soittaa, mutta me ei  jotenkin uskalleta puuttua toisten asioihin, ne on toisen juttuja ja ne jutut ennemminkin videokuvataan ja pistetään jakoon päivittelyjen kera faceen ja sitten ollaan hirveen tyytyväisiä itteensä. Sellainen videonpätkä kun ei kerro koko totuutta, ja pahimmillaan se kylvää suunnatonta vihaa ja väärää tietoa räjähdysmäisesti.

Tavallaan me ihmiset ei uskalleta ottaa vastuuta auttamisesta. Autetaan niinku vähän, mutta ei oikeasti auteta.

On sanomattakin selvää, että jossain on menty ja pahasti pieleen.

Ensi kerran kun näet sen pyörätuolissa istuvan vanhuksen joka jumittaa tientukkeena kun hän ei pääse ylös jalkakäytävälle, niin sammuta auto ja nouse ylös ja mene ja auta. Kun näet jonkun sammuneen jossain, soita poliisille. Tästä varmaankin saa jo kopin ajatuksesta jota ajan takaa, sillä ihan oikeasti sinä voit olla joskus se joka tarvitsee auttavaa kättä, eikä ohikiitävää haju-partaveden tuoksua.

– Scarlet –