Avainsanat: apu, arki, avunanto, elämä, ihmiset, positiivisuus, ystävyys

Sanotaan, että vastoinkäymiset ovat tienviittoja väärästä suunnasta. Onko näin? Uskon, että joskus ne ovat ja joskus taas eivät. Välillä meillä voi oikeasti mennä huonosti vailla ilman mitään järkevää syytä, ja se voi johtua ulkoisista asioista tai toisista ihmisistä. Asioista joihin me emme voi vaikuttaa itse mitenkään. Sitten on tietenkin se puoli matkasta, että vaikka kuinka emme viihdy elämässämme me jatkamme hampaat irveessä eteenpäin, mutta silloin voi vain katsoa itseään peiliin, kun se kerran on keksitty ja miettiä että haluanko että elämäni on tällaista?

Sillä hetkellä, kun muistaisi joka ikinen kerta ajatella että tämäkin menee ohi, eikä tämä kestä ikuisesti. Mieli maassa, työttömänä tai yksinäisenä on todella vaikea lähteä reippalemaan lenkille, kun sitä aikaa olisi vaikka muille jakaa. Samaan aikaan työssä olevat ovat liian kiireisiä ajattelemaan muuta kuin omaa selviämistään ja perhettään.

Tässä maassa ja maailmassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä, että melkein itku pääsee kun tilastoja lukee.

Vasta kun itse olet tilanteessa, että tarvitset apua ja sinun on pakko nöyrtyä ja pyytää tai kysyä apua sitä tajuaa jotain oleellista ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta.  Valitettavasti kaikkien ei tarvitse kokea sitä, ja sanon valitettavasti siitä syystä että jos jokainen joutuisi kohtaamaan sen tilanteen, niin ymmärrystä ja syvyyttä asioihin olisi aivan toisella tasolla keskusteltavaksi. Ei sillä, että toivon kurjuuden lisääntyvän, mutta realismin kylläkin.

Sillä harvoin sitä apua tullaan tuosta noin vain tarjoamaan. Itse olen viime aikoina pyytänyt apua, ja kun olen pyytänyt apua olen sitä aina saanut, ja jostain syystä en ole kokenut siitä edes häpeää. Ensin luulin tai legendaarisesti kuvittelin, että minua hävettää, mutta sitten vain päätin omassa päässäni, että onpa tyhmää. Avun pyytäminen ei ole häpeän asia, vaan se on rohkeuden mitta. Sillä vaatii suunnatonta rohkeutta myöntää, että on heikko ja avuntarpeessa. Varmasti on olemassa toisia ihmisiä joilla on asiat vieläkin huonommin, ja heitäkin autetaan joten miksi ei minuakin? Apua ja avunantoa on niin monentasoista, sitä ei voi verrata eikä sitä voi mitata sillä siinä on niin monta eri sävyä että kaikille löytyy varmasti omansa.

Ihminen on siitä hassu tapaus, että harvemmin se tuppaa apua tuputtamaan, mutta jos pyydät ihmiseltä apua, niin hän yleensä mieluusti auttaa, jo ihan siitä syystä että siitä saa itsellekin hyvän mielen.

Meille jokaiselle on tärkeää saada olla oma itsemme. Tulla hyväksytyksi juuri sellaisina kuin me olemme, niin valoisine kuin pimeine puolinemme.

Tänään on hyvä päivä pyytää apua, niin pieneen kuin suureenkin hätään. Jos sinulla on kaikki hyvin, niin soita jollekin ja kysy tarviiko hän apuasi?

Tarjoa sitä, se tulee takaisin.

– Scarlet –