Avainsanat: aamupala, apila, arabia, elämä, oma elämä, perhe, positiivisuus, ystävällisyys

Eilen paistoi aurinko monta tuntia. Voi että sitä valoa on odotettu. Ei haitannu -29 asteen pakkanen kun kevätaurinko paistoi. Pölypunkit kokivat massakuoleman. Sori siitä.

Jahka vähän lauhtuu niin edelleen hinku hiihtoladulle. En todellakaan ymmärrä mistä tämä hinku johtuu.

Koko kevät ja elämä on täysin auki ja avoin. Yhtenäkään aamuna ei voi tietää mitä päivä tuo tullessaan ja se on toisaalta ihan hyvä.

Voisin melkein uskaltaa väittää, että olen alkanut osata elää hetkessä. Toki niitä tiukkoja hetkiä tulee kun katse suuntautuu eteenpäin ja jossittelu alkaa, mutta kun se vaan on taivaan tosi, että sitä ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Tärkeintä on ehkä osata tyytyä siihen mitä on ja että vähempikin riittää.

Tuntuu hassulta sanoa, että vaatii harjoittelua että sopeutuu omaan elämäänsä.

Kadotin itseni useaksi vuodeksi ja on ollut hienoa löytää oma itsensä taas jälleen ja todeta, että olen hyvä tällaisena kuin olen ja minä itse viihdyn itseni kanssa, sillä en oo paskempi tyyppi.

Ei tosin tullut ihan sormia napsauttamalla tämä ”olen tyytyväinen ja tykkään itsestäni”.

Mites sinulla siellä ruudun toisella puolen. Tykkäätkö itsestäsi ja oletko sinut itsesi kanssa?

Hyvää alkanutta viikkoa.