Avainsanat: arki, fenix, maratooni, opiskelu, positiivisuus, työviikko

Lannistutko ja annatko periksi helpolla?

Minä en, en sitten periaatteestakaan sillä sen verran väkitukko olen.

Olen nyt muutaman päivän pohtinut, että missä menee ero siinä, että olisi armollinen itselleen eikä vaatisi liikoja tai miksi ei vaatisi kuuta taivaalta?

Onko se näin, että sitä itse asettaa ne tavoitteet itselleen?

Miten sitten koulutehtävien suhteen, jossa opettaja asettaa kriteerit ja sinä asetat itse omat kriteerisi ja sitten yritetään päästä maalin. Aina on oleva niitä toisia jotka juoksevat helposti maaliin, eivätkä edes hengästy ja heitä kiitellään.

Itse taas koen kuuluvani niihin jotka saavat ihan varmuuden vuoksi juosta täyden maratoonin kahteen kertaan ja itse kiitellä omaa sinnikkyyttään.

Pitäisi riittää, että itse tietää tehneensä parhaansa jonkin asian suhteen. Mutta kun se ei vaan mene niin.

Olen nyt kirjoittanut kolmea esseetä, opponoinut yhtä kandia ja yrittänyt (huom) yrittänyt valmistella omaa esitystä, käynyt töissä ja hoitanut arjen askareet….ja voin todeta, että mua ei just nyt huvita nämä 15h päivät pätkääkään! En ole myöskään kyennyt selvittämään, että mistä ihmeestä minä revin nämä voimavarat? Joten en voi valitettavasti auttaa, jos joku kysyy kultaisia neuvoja minulta.

Sunnuntai on lepopäivä, joten jaksaa jaksaa sinnitellä sinne asti. Silloin laahustetaan pyjamassa koko päivä.

Nyt nukkumaan, jotta ajatus lepää edes hetken ennen huomista työpäivää.