Avainsanat: elämä, grafiikka, rakkaus, Tabermann, taide, tulevaisuus

Minulla on suunnitelma itseni suhteen.

Nuorena tein suunnitelman tulevaisuuden suhteen ja toivoin sitä sun tätä ja sainkin kaikki asiat. Tosin osa niistä  tulivatkin maksamaan aika paljon mutta sitähän se elämä on. Pitää varoa mitä toivoo, sillä se toive voi toteutua. Tuolloin en koskaan ajatellut, että ne maksavat minulle niin paljon kipua. Nyt kun sitä on taas viisaampi niin olen päättänyt, että teenkin suunnitelman itseni suhteen, en tulevaisuuteni.

Minun Royal plääni on, että en tee yhtään mitään!

Tänä vuonna en siis tee mitään projekteja vaan luovutan ne eteenpäin ja olen vain.

Aion vain olla itsekseni, ristiä käteni ja halata itseäni kerran päivässä aamuin illoin ja olla Kiitollinen. Aion myös huomioida itseäni antamalla itselleni vielä enemmän lepoa ja aikaa. Aikaa olla vain. Annan musiikille mahdollisuuden ja ehkä kosken pianoon 13 vuoden jälkeen ja katson, onko vanha taito tallella? Villi arvaukseni on, että ei taida olla, vaan sorminäppäryys on kadonnut vuosien saatossa ja muutama Bachin preluudi saadaan soittaa läpi verryttelynä ennenkuin Mozartin tuotantoon uskaltaa koskeakaan. Toisaalta, Myrskyluodon Maija taittuu aina.

En ole myöskään kolmeen vuoteen piirtänyt mitään. En edes postfix lappuihin (jos ei nyt muutamaa kirkkovenettä lasketa)! Mutta meilläpäin ei oo tapana laskea.

Olen aina piirtänyt elämäni ja kokemukseni kuviksi ja sitten tuli se hetki elämässäni kun en enää halunnut. Muut halusivat, että olisin jatkanut piirtämistä ja taiteen luomista. Mutta minä en halunnut ja siihen vaikutti moni asia miksi näin pääsi tapahtumaan. Oli kuin olisin pitänyt omat hautajaiset, joihin itse osallistuin, kun pidin muutama vuosi sitten 20 -vuotis juhlanäyttelyni. Olin läsnä mutta en kuitenkaan ollut. Hetki oli äärettömän surullinen, sillä olisin toivonut kahden ihmisen olevan tuolloin paikalla mutta he eivät olleet. Toinen ei varmaan tiennyt ja toinen oli kuollut. Tuolloin tuntui kuin millään ei olisi merkitystä mutta olihan sillä, sillä juuri tuo tienhaara pisti liikkeelle jotain todella suurta. Nämä helmet ymmärtää aina 3-5 vuoden viiveellä, eikä tämäkään ollut mikään poikkeus.

Nyt olen saanut kauneudesta ja toivosta kiinni ja matka kynän käteen ottamiseen on todella lyhyt. Vielä se odotuttaa mutta uskon, että siihen ei mene enää kovinkaan kauaa.

Nyt on aika hyvä fiilis.

Ég er kominn heim o ég er rosalega heppin!

Nyt on aika toivottaa mirka takaisin.