Artikkeli jonka hakusanana 'usko'

Älä pidä ikävistä ihmisistä kiinni

Mikä siinä onkaan, että me ihmiset niin mieluusti pitäisimme samaan aikaan kiinni, kuin haluaisimme päästää irti? Olen itse pitänyt niin useasti väkisin kiinni eri asioista ja varsinkin ihmisistä, että melkein  Lue lisää

Elinehto

Niin moni valmistuu ja onnistumisia juhlitaan tulevana viikonloppuna. Minun ajatukseni ovat myös teidän luona, jotka ette valmistuneet syystä tai toisesta tänä keväänä. Haluaisin muistuttaa, että teidänkin aika tulee vielä, aivan  Lue lisää

Kukaan muu ei pelasta meitä, paitsi me itse

    ”Kukaan muu ei pelasta meitä, paitsi me itse. Kukaan ei voi, eikä kenenkään tulisi tehdä niin. Me itse kävelemme polkua pitkin. -Buddha- Tuo teksti on niin totta. Jokaisella  Lue lisää

Sielunkumppani

Kuolema

Kuolema: Nahanluonti voi tehdä kipeää, mutta vielä tuskallisempaa olisi jäädä ahtaaksi käyneeseen elämään. Siispä: Niittäköön viikatteeni siivet kaikilta niiltä asioilta, jotka eivät kanna minua eteenpäin. Kuolkoon minussa kaikki ne osat,  Lue lisää

Sophora – Japanilainen rukouspuu

Say a prayer or two Käväisin Marin kukkakaupassa, ja sydämeni pysähtyi samalla hetkellä kun näin tämän ihana japanilaisen rukouspuun. Katsokaa nyt noita ihania miniatyyri lehtiä. ♥ ♥ ♥ Marraskuu etenee  Lue lisää

Todellinen onni

Iso kiitos kaikille Lucia-mummo tykkääjille, vielä joudutte odottamaan hetken verran ennenkuin pääsette äänestämään. Sitä kannattaa odottaa, ja siellä odottaa sitten huikeita arvontapalkintoja äänensä antaneiden kesken;) Tässä olisi jakoon ystäväni minulle  Lue lisää

Heikot, vahvat ja viisaat ihmiset ovat suurta viisautta

Tähän kiteytyy niin paljon totuutta, että sitä kannattaa mielestäni miettiä hetki jos toinen. Heikot ihmiset kostavat. Vahvat ihmiset antavat anteeksi. Viisaat ihmiset antavat asian olla. Olen itsekin sortunut siihen, että  Lue lisää

Lao Tzu viisaus

Ota mitä tarvitset

Nyt annetaan suurella sydämellä. Ota mitä tarvitset? Kerro minulle mitä sinä tarvitset juuri nyt? Jos viihdyt blogissani, niin voisitko samalla tykätä tuossa oikealla olevaa facebook sivuani, ja kertoa minusta vaikka  Lue lisää