Avainsanat: Efva Attling, korut, kynsilakka, Lumene
Kuinka moni teistä voi rehellisesti sanoa kulkevansa omaa polkuaan? Ilman, että myötäilee tai on toisten vietävissä tai ohjattavissa?
Minusta tuntuu, että vaikka kuinka olen väittänyt kulkevani omaa tietäni koko ikäni, niin voin nyt vasta muutaman suuren kriisin ja kasvunpaikan jälkeen 40+ ikäisenä naisena rehellisesti todeta, että kuljen omaa tietäni tinkimättömästi eteenpäin. Sillä tuntuu kuitenkin olevan hintansa, sillä mitä varmemmin menet omana itsenäsi ja rehellisyyttä kunnioittaen eteenpäin, niin sitä kovemmin koirat haukkuvat kun karavaanisi kulukee.
Toisaalta muistutan itseäni silloin, että se on vain merkki siitä, että olen tekemässä jotain oikein, rehellisesti ja puhtaasti, sillä vain aidot asiat tuntuvat ärsyttävän toisia ihmisiä eniten.
Suurin toiveeni maailmanrauhan, sairauksien parantamisen ja ilmaston muutoksen torjunnan rinnalla on se, että me näkisimme toiset ihmiset mahdollisuutena, eikä uhkana itsellemme.
Uskallan väittää, että meidän kaikkien olisi niin paljon helpompi tuolloin saavuttaa yhteistä hyvää ja päämäärää.
Love & Peace
Sormus on tuunattu Efva Attlingin korvakorusta ja kynsilakka on kotimaista Lumenea.
Vastaa