Avainsanat: elämä, itsetunto, loukkaus, parisuhde, suru, tunne, viha
Olin jo luullut, että aikuisena ei enää tarvi kuulla sellaisia solvauksia kuin mitä teininä tuli huudeltua ja vastaanotettua sen kummemmin tajuamatta mitä sylki suuhun toi. Jälleen kerran elämä yllätti, ja sitä sai kokea kaikkea ja vähän ylimääräistäkin.
Viime vuonna sain kuulla ihan päin naamaa, että olen ruma ja v***n lihava! Kyse ei ole mistään kevyestä huulenheitosta, vaan totisesta mielipiteestä. Ensinnäkin, miten joku voi sanoa noin toiselle ihmiselle? Toiseksi, miten tuosta pitäisi selvitä? Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi huomannut omenavartaloani. Olen kuitenkin l/xl kokoinen normaalin näköinen suomalainen nainen, joka painii ihan varmasti painonsa ja naamansa suhteen kuin tuhannet muutkin naiset. Milloin tulee ryppyjä, milloin silmäpusseja ja milloin on nestettä vähän siellä sun täällä riippuen kuun kierrosta jne.
Kolmanneksi, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa toisen ihmisen ulkonäöstä toiselle noin ilkeästi. Olen yrittänyt jankuttaa itselleni, että tuo kertoo sanojasta niin paljon enemmän kuin minusta. Välillä se auttaa, ja välillä ei, sillä tuo jättää jälkensä. Joka kerta kun katson itseäni peiliin kuulen nuo sanat päässäni. Tiedän, että toiset ihmiset eivät saa määrittää minua, ja sitä kuinka kaunis tai nätti minä olen. Silti, toisten ihmisten sanomiset vaikuttavat minuun, ja tapaani katsoa ja ajatella itsestäni. Sille vaan ei voi mitään. Tuskin kenelläkään on niin hyvää itsetuntoa, että olkia kohauttamalla jatkaa matkaansa, varsinkin jos sanoja on läheinen?
Minä en siihen ainakaan pysty. Tuo mielipide jäi korvieni väliin, ja toivon että saan sen sieltä pestyä pois mahdollisimman pian sillä tiedän, että minä olen omalla tavallani kaunis, jos en niin paljon ulkoisesti niin ainakin sisäisesti. Henkilö ei aio pyytää anteeksi, joten minun täytyy jotenkin yrittää antaa hänelle anteeksi.
Vanha sanonta: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa toiselle ihmiselle, niin silloin kannattaa olla hiljaa.
– Scarlet –
Tähtisilmä 🙂
Marko: 😉
Mä oon jotenkin ajatellut asian niin, että jos en jonkun silmissä kaunis ole, niin mitäpä tuosta. Riittää yksi joka minusta tykkää tämmöisenä tai vaikka olis vihreät hiukset ja finni nenässä. Oon kuitenkin paljon muuta, kuin tämä ulkokuori, ajattelen, että se on tärkeämpää. Jos joku sanoo ilkeästi, niin ajattelen, että oma häviönsä jos ei uskalla tutustua näinki mukavaan tyyppiin vain koska en nyt oo kedon kaunein kukkanen.
Ainahan sitä joskus haaveilee joutsenkaulasta ja imartelevista kommenteista ja jonain päivinä peilistä katsoo mörkö. Kyllähän sitä itsensä kanssa aina taistelua käy. Mutta ylipäätään oon sitä vastaan, kun tuntuu, että naisen arvo mitataan vain kauneudessa.
Laiza: Oma arvo olisi tunnettava ja kannettava, se vain on vaikeaa silloin kun sanomiset tulevat liian läheltä.
Vahva ja älykäs nainen pelottaa usein, blondit mielletään vitsikkäästi tyhmemmiksi jne..välillä mietin, että
ei uskoisi että ihminen on elänyt näin kauan ja sivistyksen ja käytöksen taso on sitä mitä se on.
Ihanaa päivänjatkoa sinulle
Scarlet
Se on kyllä ikävää jos joku läheinen sanoo ilkeästi. Itselläni oli mummu sellainen. Ei yhden yhtä tapaamista etteikö olisi ulkomuodostani huomauttanut ja se kyllä kävi kipeää. Yhtäkkiä ei enää kelvannutkaan ihmiselle, jonka on luullut sinua pyyteettömästi rakastavan. Jouluista tuli helvetillisiä piinapenkkejä, koko ajan odotin vain niitä kommentteja ja kyllähän ne sieltä aina tulivat. Ehkä hän koki, että oli sen ikäinen, että sai sanoa kaikki ajatuksensa ääneen. Harmi. Minulle jäi rakkaasta ihmisestä inhottavat muistot.