Avainsanat: arvostus, elämä, kiitollisuus, kiitos, kuolema, näyttelijät

Kaveri postas naamakirjaan, että: Dying is the new black ja siltä se valitettavasti alkaa näyttämään.

Ensin lähti Lemmy ja Jack Daniels nimesi pullonsa Lemmyksi ja jokainen itseään kunnioittava ja sivistynyt baarimikko tietää mitä tehdä jos asiakas tiskin takana sopertaa että mää ottasin yhen Lemmyn kiitos.

Valio puolestaan ei vieläkään osaa hyödyntää mainosta jossa Lemmy promoaa maitoa…(suomalaisilla on niin pitkä matka vielä maailmalle), tosin kuukausi maidon juonnin jälkeen tämä rock´n rollin jumala otti ja siirtyi taivaalliseen soittokuntaan.

Lemmyä muistellessa media puhuu viinasta enemmän kuin musiikista. Siirtykäämme aasinsiltaa pitkin sitten seuraavaan syövän uhriin, eli David Bowien.

Tämä eripari värisilmät omaava artisti kuten häntä itse nimitän on aiheuttanut suuren kunnioittamisen aallon. Vatikaani muisti häntä (epäselvää että miksi?), samoin Horse Nation ja tanssivat hevoset. Kaikki yli 40 vuotiaat ovat hiljentyneet kuuntelemaan pariksi päiväksi David Bowien tuotantoa läpi.

Omasta puolestani voin todeta, että David ei ollut kummoinen laulaja vaikka hänellä muutama legendaarinen biisi onkin, mutta hänen videonsa ja taiteellisuutensa niissä oli jotain aivan omaa luokkaansa. David oli loistava taidemaalari. David oli taiteilija joka osasi tehdä kaikkea, monipuolisesti ja ennenkaikkea tinkimättömällä persoonallisuudella. Koska koko maailma muistaa häntä, niin en voinut välttyä ajatukselta että mitähän David olisi sanonut ja tykännyt jos Vatikaani olisi muistanut häntä tuosta noin vain hänen vielä eläessään?

Kaikki ovat hyviä kuollessaan ja kaikilla tulee suunnaton tarve muistaa, arvostaa ja vielä kertoa se kaikille että kaikki varmasti tietävät että sinä jaat samat arvot kuin he.

Seuraava kaveri, joka lähti syövän matkassa myös on lemppari näyttelijä Alan Rickman, joka tuli tunnetuksi Die Hardista, Järki ja tunteet ja Harry Potterista.

Alan on kolmikosta ainoa jota suren syvästi, sillä hän oli minun mittapuuni mukaan erittäin monipuolinen, hyvä vanhanliiton näyttelijä.

Nyt en uskalla avata nettiä aamuisin kun pelkään että kuka on lähtenyt yön aikana seuraavaksi. Viime yönähän lähti Celine Dionin puoliso, tuottaja René.

Mitä minä oikein halusin tällä sanoa, niin ihan vain sitä, että koitetaan kertoa joka päivä toisille tutuille ja tuntemattomille että arvostamme heitä. Kehutaan heitä heidän saavutuksistaan ja onnistumisistaan. Kiitetään musiikki ja taide elämyksistä. Kiitetään artikkeleista, kauniista sanoista. Kiitetään opettajaa tai kaupan kassaa siitä että hän jaksoi hymyillä vaikka lompakko oli hukassa ja jono kilometrin pitkä. Kiitetään ihan kaikesta, joka päivä.

Annetaan arvo ja arvostus toisille vielä silloin kun he elävät. Kukaan ei haudan taakse kuule kiitoksia, eikä ne siellä hirveästi lämmitä. Tosin on pieni mahdollisuus, että olen väärässä…

Itse ainakin tulen todella iloiseksi jos joku minun tekemisiäni kehuu. En tee niitä asioita sen takia, että minua kehuttaisiin. Tuskin nämäkään kaverit tekivät omia juttujaan kehujen perässä mutta onhan se hienoa ja mukavaa saada kuulla että hei, helevetin hyvä juttu tuo mitä sää vedät! Se saa jaksamaan, se saa uskomaan että omilla tekemisillä on vaikutusta ja se saa elämään pidempään.

Kiitos jokaiselle joka vaivautuu kommentoimaan. Kiitos että jaksat lukea blogiani. Sinut on huomioitu, arvostan sinua ja olen kiitollinen sanoistasi joka kerta.

Niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.