Avainsanat: hidasta elämää, hyvä käytös, ihmiset, matkustus, oma elämä, positiivisuus
Viime aikoina olen miettinyt paljon taas ihmisiä, ja sitä kuinka me käyttäydymme toisiamme kohtaan. Mikä siinä onkaan, että meille tulee aika ajoin tarve vähätellä toisia, puhutella heitä alentavasti tai osoittaa selkeästi missä sen kaapin tulee olla. Onko jokainen ihminen sitten niin heikolla itsetunnolla varustettu, että hän ei vaan kykene olemaan iloinen, kannustava, toisia nostattava ja positiivinen?
Onko tämä ihmisen ominaisuus?
Jos näin on niin ei oo siinä tapauksessa kovin paljon edistystä tapahtunut siitä, kun apina istui puussa ja söi toisen banaanin. Surullista, että meidän oma stressi ja paha pitää purkaa toisiin, tavalla tai toisella sen sijaan että me yrittäisimme tutustua itseemme ja siihen miksi me käyttäydymme näin kun me teemme.
Otetaanpas pieni esimerkki ystäväni elämästä, ja pohdi millaisia tuntemuksia seuraava tilanne saisi sinussa aikaan:
Menet aamulla töihin, ja siellä on yksi tai useampi ihminen vastassa sen näköisenä, että mietit ensimmäisenä oletko kussut heidän muroihinsa? Mitä sinä teet tuolloin? Alatko hymyilemään entistä leveämmin ja toivotat hyvät huomenet, ja et anna tämän vaikuttaa sinun mielialaasi, vai tarttuuko se mieliala jossain määrin myös sinuun, ja saa sinut vähän lannistumaan jo ennenkuin päivä on edes alkanut? Vai pystytkö sinä ohittamaan tällaisen tilanteen olankohautuksella?
Onko se siunaus vai opetus kohdata ihmisiä?
Itse olen aikoinani istunut noin 10.000 km junassa Helsinki-Moskova-Vladivostok kiertueellani, ja voin kertoa että kun köröttelee 1/4 maapallon ympärysmitasta suljetussa vaunussa, ilman ilmastointia ja vessapaperia, jossa porukka vaihtuu koko ajan, niin sitä näkee, oppii ja ehtii ymmärtämään yhtä sun toista, niin itsestä kuin toisista.
Kolme ihmistä jäi tuolta matkalta mukaani, joista yksi kuoli viime vuoden puolella nopeasti edenneeseen syöpään. Tuo nainen joka nykyään on pilvenpainoinen, sai minut tajuamaan aika monta asiaa elämästä yhden yhteisen junamatkan aikana halki Siperian. Sanonnassa: Siperia opettaa, on perää!
Sillä joskus me olemme niin onnekkaita, ja saamme tavata ihmisiä jotka ihan konkreettisesti opettavat meitä. Sitten on niitäkin jotka näyttävät meille oikean suunnan, ja se on tuossa kohden kun se on sinusta itsestä kiinni onko se siunaus vai opetus. Jäätkö samaan vanhaan, vai uskallatko kokeilla uutta polkua.
Ihanaa päivän jatkoa
– Scarlet –
Minä toivon olevani siunaus. Toivon jättäväni sen positiivisen pilven perässäni leijumaan. Koitan aina kohdella ihmisiä hyvin ja olla se aurinko 😉
Maiju: Ihanaa, sillä jo pelkästään se, että pyrkii ja haluaa tuo tullessaan niin paljon valoa mukanaan <3