Avainsanat: best seller, elokuva, foley-äänet, ihmisyys, kirja, little prince, pikku prinssi, rakkaus

Kävin viime viikolla katsomassa Pikku Prinssin. Pikku Prinssihän pitää kolmatta sijaa maailman eniten myydyimmän kirjan paikalla, arviolta noin 140 miljoonan kappalemäärän myynnillä. Prinssiä edellä ovat vain Hobbitit 142 ja Taru sormusten Herrasta noin 150 miljoonalla, (mitä en kyllä ymmärrä).

Olen ensimmäisen kerran lukenut Pikku Prinssi tarinan 17 vuotiaana ja ihastuin sen yksinkertaiseen sanomaan, että tärkeimpiä asioita ei näe silmillään vaan sydämellään. Minulla olikin tapana ostaa usein tuota kirjaa, alleviivata siitä muutama lause valmiiksi ja antaa se lahjana eteenpäin ja tällä tavalla levittää Pikku Prinssin ihanaa sanomaa. Viime keväänä tein yliopistolla englanninkielen kurssillani esitelmän tästä samaisesta aiheesta, sillä niin rakas se on minulle.

Mutta mitä tapahtuikaan kun kävin katsomassa elokuvan?

Ensinnäkin elokuva on uskomattoman kaunis. Sen visuaalisuus, rinnakkaistarina animaation ja ”kynällä piirretyn kuvan jälkeen” on onnistunut. Niinkuin vanhaa versus uutta jotka toimivat rinnakkain, täydentäen toisiaan. Heikki Kossin luomat Foley-äänet olivat todella hyvät. Foley-äänethän ovat elokuvan teossa kuvan tapahtumiin kuuluvia ääniä. Äänet äänitetään jälkikäteen näyttelijöiden liikkeiden ja muiden kuvan tapahtumien tahdissa. Jokainen pieni narahdus ja rusahdus oli oivallettu ja toteutettu elokuvassa todella osuvasti. Sellaset pienet taustaäänet, jotka yleinsä unohdetaan oli muistettu ottaa tässä elokuvassa huomioon ja se paperin kahina.

Olkoonkin ikäsuositus lapsille sallittu niin olen äärettömän tyytyväinen, että tästä ei oltu tehty lastenelokuvaa vaan edelleenkin tarina oli kuten kirjakin, aikuisille kirjoitettu ja sieltä rivien välistä pystyi sitten oppia  yhtä sun toista. Tällä kertaa koin kuitenkin aivan uuden tunnekuohun ja syvemmän ajatuksen sekä opin tästä tarinasta niin paljon enemmän kuin ne aiemmat kolmekymmentä lukukertaa. Minulle aukeni aivan uudella tasolla  lentäjän ajatus ja se metafoora millä kirjoittaja kuvaa elämää ja tärkeitä asioita ja miksi hän kuvaa. Sukelsin syvälle lentäjän ja Pikku Prinssin ajatuksiin.

En muista koskaan kokeneeni tällaista valaistusta minkään kirjan tai elokuvan kohdalla. Nyt se oli hämmentävää ja opettavaista. Omasta mielestäni kyseinen kirja ja elokuvahan antavat lukijalleen tai katsojalleen juuri sen verran mihin hän on valmis ja mitä hän on vastaanottava. Ihaninta on, että vaikka perusajatus pysyy samana, tarina muuttaa muotoaan itsemme vanhetessa ja sen arvot vain korostuvat ja jalostuvat jos me vain tahdomme niin.

Edelleen minun rakkain kirjani.

♥ ♥ ♥