Avainsanat: elämä, energiat, hyvä, paha, positiivisuus, tulevaisuus, välittäminen
Ah, alan taas olemaan syvien pohdintojen äärellä. Tosin pitäisi rustata kandiesittely perjantaita varten. Siinähän on kaksi vaihtoehtoa, nimittäin menen luokan eteen ja puhun, mikä ei pitäisi tuottaa suurtakaan haastetta näillä puhumisen lahjoilla. Tai sitten teen poverpointin ja päästään sen jännän äärelle, että en ole vielä kertaakaan ollut eläessäni yhdelläkään luennolla tai esitelmästä missä tekniikka olisi toiminut nappia painamalla. Edelleen se hämmentää, sillä ihminen on kuitenkin kävässyt kuussakin pomppimassa.
Seuraava mieleeni tuli sellainen asia kuin ihmisen innostuminen jostain asiasta ja sen julki tuominen. Luulisi, että siinä ei olisi mitään pahaa mutta kuinka väärässä sitä voikaan olla. Yllättäen toisten hehkutus ja innostuneisuus ottaa hyvinkin useita ihmisiä pannuun. Miksi?
Aina minulle sanotaan, että katos se on se ihmisen kateus joka vaivaa. En edelleenkään usko, että se on se kateus vaan se on ennemminkin se ärsytys että tuolla menee paremmin kuin minulla. Eli oma tyytymättömyys siihen omaan elämään, suhteessa hehkuttajan. Vaikka sen hehkuttajan elämää ei edes haluaisi, mutta periaate on periaate.
Vai olenko ihan hakoteillä?
Silloin kun oma elämä ei ole kondiksessa, on helppo ärsyyntyä toisen ilosta, innostuksesta ja onnesta. Oi ei, kyynel, olen itsekin sortunut tähän muutaman kerran. Pyrin tosin välttämään tätä sudenkuoppaa yhtä tehokkaasti kuin Perholaiset sudet salametsästäjiä.
Miksi se myöskin voi ärsyttää?
No se riippuu siitä, miten asiat esittää. Jos minä toistuvasti hehkuttaisin täällä blogissa kuinka minut kutsuttiin yhteistyöhön sen ja sen kanssa tai kuinka juuri minut, siis minut, valittiin kilistelemään kuoharia mustin ja mirrin uuden kissanruuan lanseeraukseen niin on sanomattakin selvää että se alkaa vuosien saatossa vähän ärsyttämään lukijoita. Minua ei ainakaan jaksa kiinnostaa katsella kovinkaan usein toisten bloggareiden pippalokuvia, sillä miten ne eroavat entisajan sukujuhlien kuvista? Ei mitenkään, ne vain ovat tätä päivää ja edelleen mielestäni todella tylsiä. En minäkään jaksa katsoa linnanjuhlia ja pukuloistoa kuin kerran vuodessa ja sekin menee pikakelauksella.
Sen ainoan kerran kun aion sortua hehkuttamaan, että juuri minut kutsuttiin on oleva se päivä kun saan kutsun Linnan juhliin.
Kutsua odotellessa.
Jatkan siis sosiaalisen hyvän levittämistä ja ihmisten auttamista, sillä sinne ei kutsuta vaan se kutsu tulee ansaita. Hyvä niin!
Ps. teille jotka edelleen jaksatte räyhätä ja mesota talvesta, lumesta ja sen haasteellisuudesta niin enää reilu 3 kk ja lumi on sulanut pois. Varautukaa tosin juhannuksena siihen, että lunta voi ja todennäköisesti sataa. Positiivista on, että seuraavaan kunnon valitukseen on aikaa kokonaisuudessaan reilu 9kk ja kyllä, se talvi tulee joka vuosi. Asumme suomessa. Vanhempiaan ei voi valita, mutta täällä ei ole mikään pakko asua:)
En voi kertoa miten toisten pitää olla ja elää, mutta jos kahvipöydässä puhutaan ja ollaan surullisia valittajien puolesta, niin mieluummin itse toivoisin että olen puheenaiheena jostain hyvästä, enkä valittamisen pahasta!
Jälleen kerran, vain omaa käytöstään voi muuttaa!
Ugh!
Hyvin sanottu rakas. Xx
Tessa: Kiitos <3
Kato se justhiinsa nuin!! Naulan kantaan eikä peukaloon tälläkään kertaa ❤
Tina: joo ei tullu sitä fiilistä, että oho….se putos!