Avainsanat: ihmisyys, kesä, kukkia, positiivisuus, vuorovaikutus

Olemme vastuussa siitä mitä me sanomme. Joskus voi tupsahtaa sammakoita suusta ja sanoja ei voi syödä edes näläkäänsä.

Silti niistä sanoista on eri painoarvoisesti vastuussa itse, ei kukaan muu.

Mitä tapahtuu sitten kun sanomisiasi aletaan punnitsemaan ja vertailemaan? Ne venyvät ja paukkuvat ja muuttavat muotoaan toisten ihmisten kuvitelmista, päätelmistä ja olettamuksista.

Yleinsä ne menevät pieleen.

Arvostetaanko suoraa puhetta? Empiirisen tutkimukseni mukaan, hyvin harvoin, sillä ihmiset eivät ole tottuneet suoraan puheeseen. Kaikki pitäisi mieluummin paketoida siisteiksi, näteiksi pikku paketeiksi jotka eivät avattua räjähdä silmille kuin käsikranaatti.

Toisten ihmisten puheiden tulkinta se vasta vaarallista puuhaa onkin, sorrun siihen itsekin ja lähestulkoon aina menee pieleen sievät kuvitteluni.

Joskus kun sanot suoraan jotain ajattelematta, se ihmetyttää ja loukkaa toista vaikka sitä itse ei siten tarkoittaisi.

Miten ihmeessä sitä sitten pitäisi puhua.

Suoraan, nätisti ja kauniisti ilman turhia sävyjä?

Itsensäilmaisu on taitolaji, tekee sen sitten kirjoittaen tai suullisesti, vai mitä?