'Hyvinvointi '
Olen ollut ensimmäistä kertaa eläessäni laiska tekemään yhtään mitään ylimääräistä. Parasta on ollut se, että ensimmäistä kertaa eläessäni teen sen myös täysin ilman syyllisyyden tuskia. Voin sanoa, että todella outoa. Lue lisää
Elämä on kuin virran viemää, sillä jos yrität uida vasta virtaan on elosi todella raskasta. Vielä raskaammaaksi se tulee jos yrität päästä virrasta rannalle. Vastavirtaan uimisessa ei ole koskaan ollut Lue lisää
Luin, että tätä Jennyn uudesta kirjasta lainattua linkkiä oli jaettu facen puolella 273 kertaa, ja siitä tykättiin 1279 kertaa ja teksti tavoitti 66 367 ihmistä. Ajattelin, että laitan sen jakoon Lue lisää
Miten moninainen ihmisen elämä voikaan olla? Viime aikoina olen lukenut naamakirjan puolelta Kodinkuvalehden aikaisemmin julkaisemia artikkeleita elämästä ja ihmisistä niiden takana. Kirjoitukset ovat koskettavia ja moni saa niistä varmasti voimaa Lue lisää
Oikein reipasta maanantaita. Pistetäänpäs nyt jokainen se oma asenne kohilleen. ” Tätä en olekaan koskaan kokeillut, joten selviän siitä aivan varmasti!” – Pippi –
Lannistutko ja annatko periksi helpolla? Minä en, en sitten periaatteestakaan sillä sen verran väkitukko olen. Olen nyt muutaman päivän pohtinut, että missä menee ero siinä, että olisi armollinen itselleen eikä Lue lisää
Kohti kesää mennään ja valoa on joka päivä hetki hetkeltä enemmän havaittavissa. Kukkakaupat pursuavat ihanista kukista, joilla voi ihastuttaa omaa ja toisen mieltä tai sitten voi vain käydä ihan fiilistelemässä Lue lisää
Ah, alan taas olemaan syvien pohdintojen äärellä. Tosin pitäisi rustata kandiesittely perjantaita varten. Siinähän on kaksi vaihtoehtoa, nimittäin menen luokan eteen ja puhun, mikä ei pitäisi tuottaa suurtakaan haastetta näillä Lue lisää
Onko sinulla meinannut joskus uskoa loppua kesken, ihan kaiken suhteen? Mitä teet silloin? Uhriudutko vai selviydytkö? Vähän hassua, että kysytään selviydytkö, sillä onko vaihtoehtoja? Tottakai ihminen lähtökohdallsesti haluaa selviytyä, mutta Lue lisää