Kahvipöydän juorut

Avainsanat: , , , , ,

Let us learn

Leviäähän se sana, ja uskon että mitä vähemmän siihen liittyy ihmisestä mitään hyvää,  niin sitä paremmin se taitaa levitä. Kukapa meistä haluaisi olla se joka tarjoaa itsestään päivän kahvipöydän aiheen? Varsinkin kun ei itse ole paikalla. Olet vain antanut hyvän syyn supatella, ja toisilla ihmisillä on omasta mielestään oikeus sananvapauden nimissä niistä puhua.

Totta,  heillä onkin vapaus puhua, mutta heillä ei ole oikeutta kuvitella vastauksia ja levitellä olettamuksia eteenpäin. Jos ei tiedä koko totuutta, ja ei ole sitä päähenkilöltä tarkistanut, niin silloin minun mielestäni kannattaa miettiä kaksi kertaa avaako suunsa. Sanan levittäjät ja ääneen ihmettelijät paljastuvat hekin, sillä hana vuotaa siinä mielessä molempiin suuntiin yllättävänkin hyvin. Itse olen ottanut ohjenuoraksi, että haluaisinko minä että minusta puhuttaisiin näin, jos kuulen jotain, saati että lähtisin jakamaan sitä eteenpäin.

Kysyinkin ystävältäni, että mikä siinä on että toiset joutuvat keskustelun aiheiksi sama mitä tekisivät, ja toisia ei edes muisteta vaikka heihin törmää satoja kertoja? Hänen vastaus oli:Ne ovat ne kaupungin suuret ja hyvin tunnetut persoonat, jotka ovat juuri sopivia keskustelun aiheita kahvipöytään. Eivät ketkä tahansa saa moista kohtelua!

On olemassa myös toinen sanonta: jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin kannattaa olla hiljaa!

Sillä usean tutkimuksenkin tuloksena on saatu selviille, että me ihmiset kuvittelemme asioita todella pitkälle, ja noin 98% kuvitteluistamme ovat vääriä uskomuksia ja kuvitelmia. Keskitytään sen hyvän levittämiseen, sillä se tulee aina takaisin. Juoru ei tule takaisin, se jatkaa matkaa aina eteenpäin ja tarina elää ja muuttuu kuin lapsena leikitty viidakkopuhelin leikki. Ja onhan se niin, että jos Pisan torni seisoi suorassa, se ei kiinnostaisi ketään;)

Oikein ihanaa elämää kaikille, päivän yogi teepussissa oli oikein osuva teksi. Oppikaamme yhdessä ♥

– Scarlet –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *