Avainsanat: afrikka, avotakka, ebenpuu, kristalli, matkailu, sisustus, taid, Tanzania, veistos

Kun koti vie mennessään…instagrammasin koko tämä kodin käydessäni siellä kylässä. Ystäväni koti on todella persoonallinen, ja olen joka kerta kuin Liisa Ihmemaassa vieraillessani siellä. Kuvat ovat yksityiskohtia aarteista ja esineistä joita niiden omistaja on kerännyt yli kolmenkymmenen vuoden ajan, ja koti ei todellakaan ole sisustustrendien tusinatavaraa,  ja Avotakka esitelköön loput myöhemmin.

Olen itse ollut aikaisemmin kuukauden Afrikassa hänen luonaan, ja minunkin kotoani löytyy yhtä sun toista heimotavaraa, the good old and illegal stuff ya know? Sillä kummallekaan meistä ei kelpaa ne uudet turisteille kyhätyt kopiot aidoista käyttöesineistä, vaan niiden tulee olla aitoja ja vanhoja.

Kasasin juuri noin 2 metrisen vanhan Masai-keihään olohuoneen seinälle. Keihäs joka minulla on, on kuulunut kylän heimopäällikölle. Esittelen sen teille joskus myöhemmin sitten.

Afrikka, varsinkin Tanzaniassa on sitä jotain. Se on ainoa paikka missä aika pysähtyy, ja kaikki ylimääräinen menettää merkityksensä. Kun istuu paskasta tehdystä majassa, tukehtuu savuun ja hymyilee Masai-heimopäällikölle, on päässyt aika lähelle ihmistä ja aitoutta.

Kaikille ei tällaiset matkat sovi. Matkat joissa käärme voi luikerrella kuistille, tai hyeenat kiertävät taloa ja ulkona liikkumiskielto alkaa jo ilta kuudelta.

Afrikalla on monet kasvot, ja olen ystävälleni niin kiitollinen, että sain nähdä Afrikan kauniit kasvot, sekä sen karun todellisuuden aina ruokamyrkytyksestä ihmisiin jotka ovat sairastuneet hiviin.

Afrikassa ei ollut sääntöjä, kaikki oli riisuttu ja vain totuus oli esillä. Ihminen oli ihminen toiselle, ja valkoinen ihminen oli kummajainen jota pelättiin.

Valhetta ei tarvinnut pelätä.

Afrikka oli ja on edelleen sydämessäni.

– Scarlet –